Viela ollaan terveina. Vissiin siis ripuli iskee useimmiten viikon kuluessa. Maa oon siis toistaiseksi saastynyt silta. Ja toivon et edelleenki saastyn, silla tanaa oli yksi jarkyttavimmista mut mialenkiintosimmista paivista taalla olon aikana. Tanaa oli yksi mielenkiintoisimmista paivista.
Me lahdimme tutustumaan terveydenhuollon projektiin. Ajoimme asuinalueen lapi, ja pysahdyimme mahdollisesti vanhan navetan eteen. Piha oli kurainen ja saastainen. Hokkeli, joka ilmeisesti ajoi seka koulun etta laakarin vastaanoton asemaa oli hirvea ja haiseva. Lapset istuivat lattialla maton paalla. Poydan takana oli laakari kahden avustajansa kanssa. Lapsilla oli omat kansiot, joista kavi heidan terveydentilansa ilmi. Suurimmalla osalla lapsista oli alhainen hemoglobiini ja huono ravintotila. Lisaksi monella oli ihosairauksia, matoja, kuumetta..
Laakarin vastaanotto toimi niin, etta lapsi tuli kansionsa kanssa, laakari tutki lasta, mikali joku oli vikana annettiin hanelle laaketta vikaan. Esimerkiksi rasvaa pieneen minigrip pussiin tai yskanlaaketta omaan pulloon. Ei menisi Suomessa lapi. Etta toivon saastyvani sairauksilta, koska en halua nauttia laaketta minigrip-pussista. Ei vaan ohan taalla sitten kunnon sairaaloitakin, mutta taman halusin jakaa teijan kanssa. Se oli aika puhutteleva kokemus. Lapset ei tiia muusta, ja ne on onnellisia, et joku ees huomaa kipeen varpaan. Makin haluan huomata kipeen varpaan ja olla siina kuuntelemassa. Maa haluan et mun tyolla on merkitysta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti