kookoksista kengankiillottajiin.

Joo. Tiistaina nappasimme lennosta kaks taksia ja huristelimme kohti rautatieasemaa. Sialta meen oli tarkotus lahtee kohti Luterilaisen maailmanliiton (LML) jarkkaamaa maaseuturetkea. Tai oikeemmin projektiin tutustumista. Olin iha fiiliksisa, ku paasi taas junnaan. Meinaan se on mieletonta. Iltaa vasten vaan ku matkustaa jai ne kauniit maisemat nakematta. Onneks palatessa oli aamujuna, ni nekin nakyi. Meinaan nakyi sellasta tulevaisuuden asuinaluetta, oikeen sopivaa eksotiikannalkasille turisteille - bambutikut ja pressu. Aatelkaa sellasisa jokku oikeesti assuu. Uskomatonta, ja taas viaresa kohoo monikerroksinen shopping mall. Raadollista.

Mut ite matkaan. Matkasta uupuneina (oli aikas epamiallyttavat istuimet) paatimme ostaa paljon kehuttu kookosta (taalla ne sydaan viela ku ne on vihreita!?) junasa kulkevalta kauppiaalta. Jaatavalla puukolla (siis oikeesti isolla)vaan lommo kookokseen ja pilli kouraan. Innolla sita maistelin - aina niin kauan kunnes lamminta suolaisen omituista nestetta oli suussani. Yoks. Se oli hirveeta. Ku noi muut matkalaiset oli saanu sen loppuun juotua se viela halkastiin ja siita piti se hedelmaliha syoda. Odottelin kookoksen aromia, mutta ei ihan kuin mautonta rakaa olisi syonyt. Huh! Taitaa jaada loput kokokset syamatta talta plikalta.

Juna matka kesti. Siina sitten kulki taas kaupustelijaa sun toista. Koska me ollaan elamyksen metsastajia, me paatettiin ostaa yhelta kauppiaalta sellasta snack-purtavaa. Paahdettua riisia, sipulia ja chilitahnaa sanomalehtikupista. Olihan se maukasta. Aika moista. Sitten siala kulki niita teekauppiaita ja kenkinkiillottajia. Mua tosi paljon havetti kiillotuttaa kengat silla. Se kyyristeli siina mun jaloissa ja kiillotti mun kalossit. On meinaan nykky ku uudet. Ja kaikkein huvittavinta oli, et annoin sille 20 rupiaa (30 centtii) ja aija meni paniikkiin, ku sil ei ollu antaa mulle takas 15 rupiaa. Ja maa kun nimen ommaan halusin antaa sille niin paljon! Oli se si onnellinen, ku se lopulta tajus et haloo, ne on sille ne kaikki rahat!

No se junamatkoista, tai taytyy kai tahan viela todeta, etta mita ei intialaisesta junasta saa sita ei ihminen tarvitse!

Niin matkustimme siis maaseudulle, pieneen kaupunkiin Bankuraan (vain 50 000 asukasta). Nii sen rinnalla siis Huittinenki on isoCITY. Joo. Siella meita vietiin tosi maaseudulle, ihaniin kyliin, jossa oli savimajoja ja iloisia ihmisia. LML tekee toita niissa kylissa. Ekassa kylassa meille laitettiin kukkaseppeleet ja pidettiin tervetulojuhla. Se oli tosi kiva kokemus. Ja LML:n kautta koko kylayhteison ruokajarjestelma on saatu toimimaan vahan yli 1000 eurolla. Eli sinansa tosi vahalla. Jospa ihmiset vaan antaisivat omastaan, sita ratkaistaisiin maailmanlaajuisia ongelmia..

Ne kylat vei mun sydamen, sinne ku paasis tekeen toita. Ihanat savimajat palmujen katveessa. Lehmat kayskentelee rauhallisina, tipuja loikkii ympariinsa. Lapset nauravat. Uudehko kaivo keskella kylaa. Mies kyntaa peltoa harkaauralla. Rentoa rakkautta ilmassa. Se tunnelma oli sanoinkuvaamaton. Eika se kuvistakaan koskaan vality niin. Ikuisesti se on kuitenki tallentunu sydameen. Voi kumpa voisinkaan jakaa taman teijan kanssa..

Kokemuksia, kokemuksia.