vain viisi.

Okei. Perjantaina me pakattii kamat ja lahrettii kohti bussistoppii. Sialta mee piti kuulkaas ettii bussi, joka veis meet ihanalle rantalomalle Luxushotellii. Nii, tiatty luvasa oli ensin vain viiren tunnin bussimatka. Loyrettii bussi, ja ahtauruttii sissaan. Bussi oli kylla tosi upea ja luxus (Isi, otin sulle kuvia siita.) Oli si meinaa nii pianet penkit etta oksat pois. Nii. Ja sit pyorittii vaha Kolkatasa keraamasa matkaseuraa, joten tunnin paasta lahtoajasta paastiin matkaan. Huh!

Matkan piti kestaa vain vaivaiset viisi tuntia (ja matkaahan oli alle 200 km..). Matkahan kestikin aika tarkkaan tuon, koska joka kylapahasen kohalla kuski pysaytti, sisaan astui kaupustelijoita ja uutta matkaseuraa. Matka ois voinut olla kohtalainen, mutta kuski piti valhetelematta toottia puolet matkasta pohjasa. Tootin aani oli kuin tu0mion pasuunoita olis soitettu. Ja ne ohtukset kapealla tialla..

Paastiin sitten Dighaan perille. Meilla ei ollu tiatookaan siita, misa meen hotelli on. Joten meen tayty yrittaa mettastaa taxia. No oltii nii pianel paikkakunnalla, et taxei ei ollu. Joten meen tayty ottaa pyorariksa. Ja kuski halus valttamatta tunkea meijat kaikki sammaan riksaan. Oli se aika
naky. Riisitikun kokoinen mies vetaa perassaan vain viitta hyvin syonytta suomituristia pehmeilla sorateilla. Sille miehelle me sit annettii vaha (tosiasiassa aika paljon) extraa.

Hotelli oli luxus. Uima-allas ja ihania valoja. Huoneet siistit ja kaikkee. Sit mentiin ravintolaan, ku oliha meille jo ehtiny nalkaki tullee. Meinaa siina sitten tilattiin. Oltiin ainoot asiakkaat, joten meita palveli vain viisi tarjoilijaa. Taytyyhan sita jokaiselle oma olla. Meinaa ei saatu ite ottaa leipaakaan eika ruokaa, ku aina joku liian piukoissa housuissa pomppiva pingviini ponkas paikalle. (ruoka ei ollut erityisen hyvaa.)

Aamulla herattiin. Vesihana taitaa vuotaa.. Katottiin ulos, ja todettiin: ei kylla se on taivas joka vuotaa. Meija tuuria, koko meijan rantaloman ajan satoi taukoamatta. No kylla me silti kaytiin meresa uimasa ja altaalla viatettiin aikaa. Melkein saatiin jo naimakauppoja alkaa tekeen paikallisten kans..

No onneks (ja onneks) loyettiin Kolkatan suuntaan bussi, joka mainoksessa naytti hyvalta. Lisaks matkan luvatiin kestavan ainoastaan KOLME TUNTIA. Varattiin noppeeta liput ja hypattiin koslaan. Siala oli kuulkaas makuupaikat ja kaikkee. No matka alko. Kun matkaa oli mennyt vain viisi tuntia (niin, matkanhan piti kestaa kolme tuntia!) alko sit pikkuhiljaa napsuun. Asiaa ei auttanut takana nukkuva mias joka HUUSI unissaa. Kysyttiin yhelta kanssa matkustajalta arvioo ajasta. "Tunti viala".. Kylla siina vaiheesa aloin nakkee punasta..

Paastiin sit perille. Kuus tuntia se otti. Ja eiku taxiin. Helpottuneina astuimme kotoisaan keltaiseen sardiinipurkkiin ja suuntasimme kohti IPERia. Oli sateen liukastama tia. Naemme kuinka sivulta kiitaa auto kohti meidan auton kylkea. Kolari ja vain viiden sentin paahan. No kuskimme vaisti taidokkaasti, mutta eipa katsonut eteensa. Ja johan tomashti.Se kolari ei jaanytkaan enaa minkaan paahan vaan toisen perasa oltiin. Ja meijan kuski vaa kaikesa rauhasa satti sita edella ajanutta. Aika lappa.

Perille kuitenki lopulta paastiin. vasyneina ja helpottuneina.

oho, onnistuin.

Tahan sita on tultu. Maa oon ollu taalla kuus viikkoo, ja nyt on sit onnistumisen kokemuski saatu, ja viala tunnista, josta mulla oli pelkkia kauhukuvia. Kauhukuvia siks, ku meinaa mun piti opettaa naisille spoken english - vaikka maa en ite osaa laisinkaan. No kuinka ollakkaa tehtii loistotunti, ja ne naiset si oppikki jottai. Tuli sellane Vau-fiilis, sellane et ny maa tiian, et miks maa taala oon..

Heti perraa meilla oli si mee projekti. Eli ryhma, jonka tarkotuksena o auttaa naisia loytamaa vahvuuksiaan ja parantaan niitten itsetuntoa. Vaha jannitettii, et miten se passaa tanne Intiaan, mutta hyvin se naytti sujuvan. Ne naiset nautti siita ja kerto jalkeen pai et ne oli aatellu ryhman aikana sellasii asioi, mita ne ei o koskaa enne aatellu. Siistii. Toinen onnistumisen kokemus. Alkaakohan taa menna kuitenki jo liian hyvaks? Mut siis oikeesti tuntuu, et loyettiin merkittavan tarkee idea meen projektille..

Mua on siis hirveesti turhauttaunu taala. Erityisesti ku suunnitellaa tuntei. Musta ei edellenkaa tuu englannin opettajaa!! Mutta onneks tuntuu, et aika o ny menny pikkasen noppeempaa. Ja tanaan me lahetaan rannalle. Ma aioin dippailla mun varpaita Intian valtamereen (Julia, tiatty varon haita) ja nauttia. Kun taalla sita ollaan, taytyy koittaa kokee mahollisimman paljon, jotta voin sitten pitaa teille 3 tunnin mittasen diaesityksen valokuvista, rakkaat ystavat!

Eli kyl taa tasta, tasa vaiheesa jo pikkasen alkaa olee positiivisuutta messisa.. Tosin kai sita jonkihn asteinen koti-ikavakin on. Eilen ku ois pitany ruveta nukkuu, nii me alettii laulaan joululauluja. ja ainahan sita jouupoyta jo siintaa mialesa. Etenki eilisen kokemuksen jalkeen. (Meen ohjaaja kutsu meet syomaan paivallista, ruuassa ei sinansa ollut mitaa vikkaa (eika se ollu ees tulista), mutta ei siina mitaa syotavaakaan ollu.. )

Vuorten valloitus.

Hirveesa hotelisa yot jai lyhyeks. Ekana yona herattii kolmelta, koska me oltii paatetty lahtee jeepilla Tiikerikukkulalle katsoon kuinka aurinko nousee vuorten takaa. Aika perus. Me ei juur oltu eilen kierrelty Darjeelingisa, eika me todellakaa tiatty mista jeepit lahtee kyseiselle kukkulalle. Perus finskituristit lahtee sakkipimeyden saattelemana metsastaan jeeppia. Onneks sentaan kuu mollotti taivaalla ja tahdet loisti kirkkaana. Eipa meen tarvinnu kauaa kavella ku jo meet bongattiin. Matka oli jannittava. Hurjaa kyytia pikkuteilla. Mutta kaikki se oli sen arvosta.

Oli pilveton taivas, nahtiin Nepaliin asti. Nyt vois melkei sannoo, et oon kayny Mt. Everestilla (onha mulla siita kutenki kuvia).. Ja se auringonnousu, se oli mieleton. Eika vasymys tuntunu missaa. Nautittii vaa kaikesta kauneudesta.

Sit lahettii tutustuu paivalla Darjeelingiin. Oli aika huvittavaa, kun perus vuoristokansa pukeutuu toppatakkeihin ja myssyhin, ja me perusturistit kaaritaan hihaa ylos, kun on sentaan kakskyt astetta. Ihan tuli sellanen suomifiilis, oli ku ois ollu Suomen kesa! Vuoristokansa oli ihanaa ja ystavallista. Oli meinaa upeeta naha intialaisia, jotka voi hyvin. Vuorilla elaimetkin voi paremmin.

Meen hotellinomistaja naytti meille kivan reitin, mika kantsii kiertaa. Perus aija sano, et siihe menee tunti. Aika haipakkaa sais kyl sivakoida jos sen tuntiin vetas. Reitille kuulu elaintarha, josa oli tiikereita ja lumileopardeja. PikkuTeija oli innoisaan. Sit reitin varrella oli teeplantaaseja, josta mukaan tarttu kuuluisaa teeta.. Jossain vaiheessa (kun viis kilsaa oli jo kavelya takana ja essa kohos aikamoinen kukkula, joka meen piti ylittaa) osa kaanty takas. Me tytot paatettii jatkaa. Oli upeeta.

Jossai vaiheessa, liian reunalla maa katoin alas. Eipa aikaaka ja mulle iski korkeenpaikan kammon poikanen. Ma hiihdin edella sika nopeeta ja muut tuli perasa ja halus pittaa taukoo. Ma vaan marssin etteenpain. Kun oltiin noustu monta kilometria tultiin puutarhaan. Meille huidottiin tyyliin menkaa pois. Me jatkettiin kuitenki maaratiatosesti etteenpai. lopulta oltiin suljettujen porttien eessa ja vieresa oli vartija haulikon kans. Kysyttiin vaa et: Darjeeling? ja kiltti mies avas portin ja hymyili. Sit eksyttii via keskustaan ennenku loyettiin hotellille.

Raskasta mutta sen arvosta. Teija shoppaili perustuliaisia. Ihan villavaatteita ja pashmiinahuivii. Sit lahettiinki jo takas. Jeepilla alas neulansilmamutkia, joista puolet tiasta oli sortunu. Huh! Mut ei ees pelottanu.

Tuli vahan shokki ku tultii takas kuumuuteen ja saasteeseen. Heti palattiin ruuan suhteen arkeen. Eli siis paatin, et kayn viel eilen ravintolasa, ku ei jaksanu ruveta tekee ite matkastressin jalkeen ruokaa. Tilasin sit kiinalaista kanaa ja cashewpahkinoita (varmistin kokilta etta ruoka EI OLE TULISTA!) no sain annoksen ja tulistahan se oli. Ei sita syomaan pystynyt. Yks haarukallinen ruokaa ja puol litraa vetta. Etta arjessa ollaan taas! Aiti, mulla siis tosiaan on rahaa ruokaan, mutta onni ei vaan ole ruuan suhteen myota. Kieli taalla hajoo, jos ulkona syo. Eika sita ulkonasyomista jaksa aina!

paljon pienuutta.

Joo. Eilen sitten oli elamani ensimmainen matka intialaisesa junasa. Odotukset ei ollu iha hirvee korkeella. Joten kun nain junan en ees jarkyttyny. Juna oli ku joltai kultaselta kuuskytluvulta. Tosin se oli varmaan kolmesataa metria pitka (ja ny en ees liiottele) ja kuinkas ollakkaa meen vaunu oli just laiturin toisesa paasa. No paastiin sitten sitten sinne ja meil oli oma karsina. Pian siihen ilmaantu yks valkonen lisaa, ja kuinka ollakkaa, se tytto oli myas Suamesta! Oli siina honttiolo. Meinaa niin mahottoma pitka juna ja satuttii si sammaa vaunuu ja vial karsinaa. No juna lahti si liikkeelle ja kolina oli samanlainen ku oltas just saapumasa Helsinkiin (rautatiesillan melua..) Mietin sit, et mitenkohan tulee uni, yojuna ku oltii valittu. No aluks siina oli sit ihmettelemista. Ihmetysta ei vahentany ollenkaan teekauppiaat ja krohom.. Niin tosiaan meen vaunuun tuli hieno leidi istuun. Itse tosin katselin leidin miesmaisyytta, mutta olinpa vaan hiljaa.. Pian siihen tuli kaksi muutakin upeaa leidia (ja pian kaikki kolme paljastuivat miehiksi) kauppaamaan itsestaan matkaseuraa. Yritimme vaan saada heijat lahtee. Ja kyl ne siita lahtiki.

Uni tuli tosin oli hiuka katkonaista. Ja hei Petri, nyt voin sitten kayda misa vessasa vaan, ku intialainen junan vessaki on kohdattu ja ihan kolmeen kertaan. Loppujen lopuks voi siis todeta, et oli mialetonta matkustaa junalla intiasa. Teen sen toistekin.

Niin ja se miksi matkustimme junalla New Jalpaiguriin oli se, et tahottii vuorille. Luultiin et saadaan suaraa Jeeppi sialta Darjeelingiin, joka on meen matkan maaranpaa. Eipa ollu nii yksinkertasta. Jouduttii eka tinkiin sikakaua et paastiin Siliguriin, josta otettiin hikinen pikkubussi 80 km matkalle Darjelingiin. No me nelja naista sit paastiin bussin takapenkille ja meil oli loikosat oltavat. Kunnes... Seuraamme liittyi intialainen poika. Leveiden takamustemme syysta han ei mahtunut ees istumaan kunnolla penkille ja sai haistella ja tuntea hikemme koko nelja tuntisen matkan ajan. (siis joo. 80 km ja nelja tuntia!!)

No matka oli hyvin jannittava. Katseltiin siina sitten alaspain (ja tarkemmin ajateltuna sita ei olisi pitanyt tehda.) Tuli paniikki. Kapea tie, kotterobussi, jaatava pudotus ja hysteerisen vasynyt suomituristi -> ei hyva yhdistelma. Soitin sitten paniikisa Petrille ja kerroin kuinka nyt pelottaa. Petrihan varmasti voi nyt auttaa.. Siina sitten rukoiltiin hiljaa mialesa ja heti tuli parempi olo. Tajusin, etta vaikka maa oon piani verrattuna naihin Himalajan vuoriin, niin ne ei ole siltikaan mitaan verrattuna Taivaan Isaan.

Hikisen matkan ja parin renkaan vaihdon ja satojen toyssyjen jalkeen paasimme perille. Sitten alkoi hotellimme metsastys. Kysyimme neuvoa ja saimme erilaisia neuvoja. Harhailimme sitten ympariinsa. Lopulta kuljimme ransistyneiden talojen valista ja loysimme hotellimme. Oikeestaan nytkyn ollaan lahemmin tutustuttu tahan rotiskoon ei sita voi hotelliksi kutsua. Rotanloukuksi lahinna. Vessa on hirvee, ovi on homeessa, lakanoihin en koske, suihkua ei oo. No ei taa ihan niin paha oo, mut ei taa hyvakaan oo. Syotiin kuitenkin hotellin ravintolasa ja se ruoka, se oli taivaallista! Ehka ma en kuihdukaan taalla, kun syon itseni nyt niin tayteen et jaksan silla sitten. Kun sialm ravintolasa istuttii ja nautittii ruuasta ja maisemista, tuli iha fiilis et oltas jossai perusalppikylassa. oli niin nastaa.

Kylla maisemat on upeita ja me mennaa aamulla, jos saa sallii, katsomaan auringonnousua. Sielta pitais nakya maailman korkeimmaksi tituuleerattu vuori, ja muita upeita maisemia. Sit kai pitas menna tikruja ja pandoja kattoo. Ihanaa.

Siis taalla on niin paljon pienuutta ittesa, etta iha itkettaa. Mutta ei tarvi itkee vaik on pieni, koska me ollaa suurisa kasisa.

rakkaudesta rikki.

Niin.
Taa viikko me tosiaan tyoskennellaan Aiti Teresan kodilla. Maanantaina mentiin kirjautumaan vapaa-ehtoisiksi ja tiistaina aloitettiin tyot. Me siis paadyimme lasten orpokotiin. PerusTeija ei ollutkaan tutkinut iha hirvee hyvi sita, et millasia lapsii sial on. Joten tuli meinaa yllarina et ne oli kehitysvammasii. Mulla ei oo minkaanlaista kokemusta hommasta..

No mentiin si sinne ja kukaa ei oikei osannu neuvoo meita. Hommahan pyarii lahes pelkastaan vapaaehtosten voimin. No seisottiin siina si tumput suarina eika tiatty mitaa. Tuli siina si sellane olo et sama kai se on seisonko taala vai IPER:lla. No joteski siita sit eksyttii kuitenki hommii. Loppujen lopuksi hommiahan oli. Aina lasten kaitsemisesta siivoukseen ja kaikkeen. No siala ku oli sen hetken ni tuli kylla sellane olo, et tekee tarkeeta hommaa. Lapset nautti meen seurasta ja muutenki huamas et oma panos on tarkee. Sit paivan paatteeks me paastiin syottaan niita lapsia. Jotku osas tiatty ite syya, mut ei kaikki. No joteski sit maa ja Maria jouduttiin vessarumbaan via syomisen jalkeen. (HUOM! seuraava teksti ja nain ollen myoskaan toiminta EI OLE AMMATILLISTA!!) Siis se kokemus oli ehka yks hirveimmista ikina. Nelja muksua vaansi siel torttuja ja viides tuli sinne. Silta yritettiin laskee alushousut, mut ei ehitty pissa tuli jo hameelle ja alushousuille. Tytot repee. yks lapsi heittaa sellasta hihkunaa ja klahmii mariaa likaisilla kasilla. YAK! Sit Intiasahan ei oo paperia, joten ne piti pesta. Eli siis taa yks kaveri oli vaantany ripulit, ja se haisi.. Kohta selvis miksi, sen ripulit oli sen paidalla ja selassa. PerusTeija tunkee lasta vaan hanan alle ja on lahella oksentaa. (HUOM! lapsi ei pysy paikalla. On aika iso, jo yli kymmenen). Kokemuksia kokemuksia.

Siis musta on tosi kiva oikeesti olla siala, kunha ei enaa tuu vessaepisodeja. Maa oon rikki, kun miatin et ne on hylatty ku ne on vammasia. Muutenkin tuntuu niin vaikeelta, ku haluis vaan rakastaa kaikkia, muttei voi. Ei voi sikskaan ku me ollaa tuol vaan viikko, eika haluu paastaa niita niin laheisiks.

Rakkautta. Rakkautta. On se kamalaa, ku pitaa matkustaa nain kauas huamatakseen, kuinka paljon rakastaa perhetta, ystavia ja laheisia. ja Suomea. Ma niin haluan Suomeen. Ei mulla oo hataa eika ees koti-ikava, mutta Kinkku tekis teraa. ja liha. ja salaatti. Ja kylmyys. Voi ma niin aina oon rakastanu kuumutta ja biitseja, mutta Petri nyt voit huokasta helpotuksesta. Goan jalkeen ei tarvi pikkaseen aikaan matkustaa kuumuuteen. !!

taysin turta.

Nyt sit tuli taydellinen turhautuminen. Maa oon sosionomiopiskelija, joten miks maa tuhlaan harjottelua opettamalla englantia? Ensinnakaa mulla ei oo sit minkaalaisia ei kielellisia eika pedagogisia valmiuksia siihe hommaa. En ymmarra miks Diak ylipaataan suosittelee tallasta kohdetta, ei oikee vastaa sosionomin tyonkuvaan. Sit tosiaa me joudutaan ostaa kaikki tarvikkeet ite (iha kuulkaas lasten papereista alkaen). Se on jollai tavalla tosi kornia. Mahan halusin auttaa ja nyt maa valitan kun mun taytyy ostaa muille jotai. Tosin on taa vaarin. Sitte. Harjotteluohjauksesta ei kannata ees puhua. Meinaa meen ns. ohjaaja vaan tyrskahteli epakohteliaan huvittuneesti, kun me (taas) mokattii meen tunnilla. Me mokataan harva se kerta, koska meita ei oo perehdytetty. Me ei tiieta lasten eika naisten tasoo. Me ei tiieta taala mitaa. Ei mitaa.

Eilen kastuttiin. Siis kaikisa lomaoppaisa sanotaa, et sadekausi loppuu syyskuuhun. Ja hei, kelakkaa eilen oli jo 2.10. Ja silti sato. Vartti meni, ja vetta oli nilkkoihin saakka. Se oli elamaa. Loppu paiva siina sita oltii marisa lumpuisa. Maa olin oikee pannu parastani - valkonen mekko ja kaikkee. Siina sitte valkosta dollarihymya tuijotettii viala enemma.

Oltii sit shoppaas eile (ja noi muut lahtee ehka tanaanki. Mua ei kiinnosta pomppia kahta paivaa perasin tungoksesa.) Huudot " Mam, veri goot leather. Veri tsiip prais" - kantautuivat uniinkin. No halvat hinnatha taalla on (nahan laadusta en niinka menis sanoo).. laukku kustantaa alta kaks euroo. Et joo. Sit yritettii eile menna sellaseen nahkatavarataloon. Luultii et se on ollu jo auki kaua, mut eile taiski olla sen avajaiset. Populaa oli pilvin pimein, eika kaikki paassy ees sisaa. Me paastii ja lahettii saman tian ulos. Ei sial pystyny ees hengittaan.

Eli sinansa kaikki on iha hyvi, harjottelu on vaa syvalta. Mut ens viikoks sinne aiti Teresalle, jos sial vaik kokis ittensa tarkeeks. :)