paljon pienuutta.

Joo. Eilen sitten oli elamani ensimmainen matka intialaisesa junasa. Odotukset ei ollu iha hirvee korkeella. Joten kun nain junan en ees jarkyttyny. Juna oli ku joltai kultaselta kuuskytluvulta. Tosin se oli varmaan kolmesataa metria pitka (ja ny en ees liiottele) ja kuinkas ollakkaa meen vaunu oli just laiturin toisesa paasa. No paastiin sitten sitten sinne ja meil oli oma karsina. Pian siihen ilmaantu yks valkonen lisaa, ja kuinka ollakkaa, se tytto oli myas Suamesta! Oli siina honttiolo. Meinaa niin mahottoma pitka juna ja satuttii si sammaa vaunuu ja vial karsinaa. No juna lahti si liikkeelle ja kolina oli samanlainen ku oltas just saapumasa Helsinkiin (rautatiesillan melua..) Mietin sit, et mitenkohan tulee uni, yojuna ku oltii valittu. No aluks siina oli sit ihmettelemista. Ihmetysta ei vahentany ollenkaan teekauppiaat ja krohom.. Niin tosiaan meen vaunuun tuli hieno leidi istuun. Itse tosin katselin leidin miesmaisyytta, mutta olinpa vaan hiljaa.. Pian siihen tuli kaksi muutakin upeaa leidia (ja pian kaikki kolme paljastuivat miehiksi) kauppaamaan itsestaan matkaseuraa. Yritimme vaan saada heijat lahtee. Ja kyl ne siita lahtiki.

Uni tuli tosin oli hiuka katkonaista. Ja hei Petri, nyt voin sitten kayda misa vessasa vaan, ku intialainen junan vessaki on kohdattu ja ihan kolmeen kertaan. Loppujen lopuks voi siis todeta, et oli mialetonta matkustaa junalla intiasa. Teen sen toistekin.

Niin ja se miksi matkustimme junalla New Jalpaiguriin oli se, et tahottii vuorille. Luultiin et saadaan suaraa Jeeppi sialta Darjeelingiin, joka on meen matkan maaranpaa. Eipa ollu nii yksinkertasta. Jouduttii eka tinkiin sikakaua et paastiin Siliguriin, josta otettiin hikinen pikkubussi 80 km matkalle Darjelingiin. No me nelja naista sit paastiin bussin takapenkille ja meil oli loikosat oltavat. Kunnes... Seuraamme liittyi intialainen poika. Leveiden takamustemme syysta han ei mahtunut ees istumaan kunnolla penkille ja sai haistella ja tuntea hikemme koko nelja tuntisen matkan ajan. (siis joo. 80 km ja nelja tuntia!!)

No matka oli hyvin jannittava. Katseltiin siina sitten alaspain (ja tarkemmin ajateltuna sita ei olisi pitanyt tehda.) Tuli paniikki. Kapea tie, kotterobussi, jaatava pudotus ja hysteerisen vasynyt suomituristi -> ei hyva yhdistelma. Soitin sitten paniikisa Petrille ja kerroin kuinka nyt pelottaa. Petrihan varmasti voi nyt auttaa.. Siina sitten rukoiltiin hiljaa mialesa ja heti tuli parempi olo. Tajusin, etta vaikka maa oon piani verrattuna naihin Himalajan vuoriin, niin ne ei ole siltikaan mitaan verrattuna Taivaan Isaan.

Hikisen matkan ja parin renkaan vaihdon ja satojen toyssyjen jalkeen paasimme perille. Sitten alkoi hotellimme metsastys. Kysyimme neuvoa ja saimme erilaisia neuvoja. Harhailimme sitten ympariinsa. Lopulta kuljimme ransistyneiden talojen valista ja loysimme hotellimme. Oikeestaan nytkyn ollaan lahemmin tutustuttu tahan rotiskoon ei sita voi hotelliksi kutsua. Rotanloukuksi lahinna. Vessa on hirvee, ovi on homeessa, lakanoihin en koske, suihkua ei oo. No ei taa ihan niin paha oo, mut ei taa hyvakaan oo. Syotiin kuitenkin hotellin ravintolasa ja se ruoka, se oli taivaallista! Ehka ma en kuihdukaan taalla, kun syon itseni nyt niin tayteen et jaksan silla sitten. Kun sialm ravintolasa istuttii ja nautittii ruuasta ja maisemista, tuli iha fiilis et oltas jossai perusalppikylassa. oli niin nastaa.

Kylla maisemat on upeita ja me mennaa aamulla, jos saa sallii, katsomaan auringonnousua. Sielta pitais nakya maailman korkeimmaksi tituuleerattu vuori, ja muita upeita maisemia. Sit kai pitas menna tikruja ja pandoja kattoo. Ihanaa.

Siis taalla on niin paljon pienuutta ittesa, etta iha itkettaa. Mutta ei tarvi itkee vaik on pieni, koska me ollaa suurisa kasisa.