Mää kattelen mun käsiä. Ne on iha tavalliset. Ne on tehty auttamaan. Liian usein niitä kuitenkin käyttää toisin ja unohtaa sen auttamisen. Huamaa auttavansa vaan itteensä. Aina joskus sitä huamaa tsemppaavansa ja yrittävänsä. Onkohan nyt taas sellane aika? Pian pitäs olla matkalla toiselle pualelle maailmaa auttamaan muita. Onnistuukohan se näillä käsillä?
Siitä, kun lähti tyhjää täynnä Intiaan alkaa oleen kolme vuatta. Siällä sitä ehkä teki jotain, mistä oli apua muillekin. Kun siältä kurjuuresta palas tähän yltäkylläiseen maahan, unohti taas äkkisälteen kaiken sen mitä siälä ittelleen lupas. Kurja ihminen ku on.
Nyt sitä sit on vastannu kutsuun Kyllä ja ens viikolla suuntana Taiwan. Olo on aika sama, ku Intiaan mennesä. Päälimmäisenä ajatus siitä, kuinka voimaton on. Mutta onni onkin siinä, että tekemiseni ei olekaan näissä käsissä vaan paljo suuremmisa. Pääsä on soinu viime päivinä Pekka Simojoen laulu, joka on lohrullinen. Vaikka omat kädet on ihan tavalliset, voi Jumala ottaa ne omaan käyttöönsä. Ihan tavallisilla käsillä voi saara paljon aikaan, kunhan tyänantaja on oikea.
"Kaksi tavallista kättä Jeesus työhön lähettää.
Kuinka paljon tekemättä ilman niitä täällä jää?
Kaksi tavallista jalkaa Hän voi ottaa jaloikseen.
Niillä taivasmatka alkaa joka aamu uudelleen."
P.Simojoki
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti