tulevaisuuden tahti?

Intia on kohta koettu. Kaikki muuta sita nahtii, mut itte bollywood, jonne nii kovasti olin menosa jai kokematta. Kiitti rajayttelijat. Niin jatimme Mumbain suosiolla vallii, ko ne jokku siala tahto rajaytella. Tultii si suarinta reittia Goalle.

Jep. Taala auringosa sita on viikko takana ja viikko jaljella. Eka ranta, misa oltii oli taynna keski-ikasia britteja. Taa ranta on taynna huumeita kauppaavia hippeja. Huh. Tannaa kaytin ihan Pohjos-Goalla. Sial oli siistii. Ei juurka turisteja. ! Sit huamena lahetaa veneretkelle bongaan delffiineita ja snorklaamaan.

Aikamoista. Ei voi sanoa, et Petri joka tanne lensi nakis palaaka Intiaa. Turismia se nakkee ja terrorismin uhkaa kokkee. Rannalla partio haulikkosetia ja lehdisa varotellaan kaikesta. Mut eipa hattaa oo. Pian sita ollaa jo Suomesa.

Tanaa kaytii kattoon intialaista jalkapalloa. Taytyy sanoo, et sita kaipaa jo pelaan! Rakkaat joukkueystavat, teidan juttujakin alkaa oleen ikava. :)

jotain jaa.

Meen projektiryhma loppui, ja naiset oli suruissaan. Ne oli oikeesti saanut ryhmasta jotai. Oli tosi kiva huamata, etta jollekki on ollu merkitysta silla, et me ollaa oltu taalla. Naiset kerto, et ne on alkanu aattelee paljo asioita, joita ne ei muute ois koskaa tullu aatelleeks. Jotain siis jaa.

Perjantaina oltiin valtion sairaalasa viarailulla, ja sen reissun jalkeen voin todellaki kiittaa onneeni, etta terveena on pysytty. Se oli valtava rakennus taynna metelia. Huoneet oli tosi alkeellisia ja jono oli hirvea. Kun katseli ymparille, saattoi naha vaikka mita elainkunnan edustajia. Jarkyttavinta oli se, etta yhen rakennuksen lattialla vaan loju ruumis. Puistattavaa.

Voin kylla kertoo, etta naa kokemukset on jotain sellasta. Paljon jaa kokematta, mutta toisaalta tuntuu etta nyt jo on liikaa koettu. Liikaa yhdelle ihmiselle. Mutta naa ihmiset elaa taalla, ja kokee naita asioita joka ikune paiva. Etta kai tasta selvitaan.

Taitaa kuitenki tulla iha tarpeeseen tua ens viikolla alkava loma. Suuntaamme Mumbaihin ja sielta Puneen. Lopuksi otetaan vial yojuna Goalle, josa hankitaan si varia pintaan!

kurjuutta kummempaa..

Nyt ollaa tultu siihe pisteeseen, etta eipa huvita Kolkatasa liikkua. Alkaa oleen taynna ihmisvilinaa. Tosin ei se ole paallimmainen syy. Sunnuntain lehesa kerrottiin, kuinka taalla, Kolkatasa on nyt suuri terrorismiuhka. Missaa ei sais liikkua, erityisesti kauppakeskukset ja sellaset on vaaravyohykkeella. Mut onhan sita ruokaa pakko jostain saada. Ja mentiin sit kauppakeskukseen. Oli meinaa jaatavat turvatarkastukset. Yritin siina haalia sitten kaikkea kahdeksi viikoksi.

Niin kaksi viikkoa enaa jaljella. Sita alkaa kattoon aikaa taakse pain. Maailmalle oli lahdettava ja tanne lahdettiin jaatavalla maailmanparannus asenteella. Kun maa katon taakse pain, naanko maa itseni auttamassa jotain? En, ma naan itseni pitamassa kuppasia englannin tunteja. Niiden onnistumisesta voin antaa yhden esimerkin. Kavimme lapi omistusmuotoja (intiaksi ne on jotain ami, apni, amni) oltiin no kaks ekaa kayty ja ton kolmannen kohalla kysyttiin lapsilta (naytettiin kirjoitettu sana), et mika taa on. Eras lapsi innoissaan huuht: Aunt! it is Mango. Mango.
Oli meilla siina pokasa pitamista. Voin kertoo, etta kieliopin opettaminen jai siihen.

Kun siis katsoo taakse pain, ei loyda montakaan hetkea, kun voisi sanoa auttaneensa. Ollaanhan me materialeja lapsille ostettu, mutta oltaisiin me niin paljon enemmanki voitu teha. Aina sanotaan, etta kerjalaisille ei saa antaa rahaa, mutta emma voi ainakaa kulkee pienen vauvan tai lapsen ohi ilman kyyneleita ja muutaman rupian antamista. Maa haluan auttaa.

Niin. Kun oltiin siella maaseudulla, siihen oikeesti heras. Pieni rahasumma saa ihmeita aikaan. Ja mitas perusteija, tuhlaa sit rahaa vaan hierontaan ja uusiin lumppuihin (mita ei ees tarttis). Voishan ne ylimaaraset rahat kanavoida johki hyorylliseenkin.. Etenkin ku sita hehkuttaa aina auttavansa ja olevansa jotain.

joo. olenhan maa. Yksi tavallinen surkimus ja kulutushullu. Nii-i. Tarttis varmaan kayttaa naa kaks viikkoa jotka on jaljella jotenkin paremmin. Etta sitten kun seuraavaksi katson taakse pain, voisin sanoa etta edes yritin!

kookoksista kengankiillottajiin.

Joo. Tiistaina nappasimme lennosta kaks taksia ja huristelimme kohti rautatieasemaa. Sialta meen oli tarkotus lahtee kohti Luterilaisen maailmanliiton (LML) jarkkaamaa maaseuturetkea. Tai oikeemmin projektiin tutustumista. Olin iha fiiliksisa, ku paasi taas junnaan. Meinaan se on mieletonta. Iltaa vasten vaan ku matkustaa jai ne kauniit maisemat nakematta. Onneks palatessa oli aamujuna, ni nekin nakyi. Meinaan nakyi sellasta tulevaisuuden asuinaluetta, oikeen sopivaa eksotiikannalkasille turisteille - bambutikut ja pressu. Aatelkaa sellasisa jokku oikeesti assuu. Uskomatonta, ja taas viaresa kohoo monikerroksinen shopping mall. Raadollista.

Mut ite matkaan. Matkasta uupuneina (oli aikas epamiallyttavat istuimet) paatimme ostaa paljon kehuttu kookosta (taalla ne sydaan viela ku ne on vihreita!?) junasa kulkevalta kauppiaalta. Jaatavalla puukolla (siis oikeesti isolla)vaan lommo kookokseen ja pilli kouraan. Innolla sita maistelin - aina niin kauan kunnes lamminta suolaisen omituista nestetta oli suussani. Yoks. Se oli hirveeta. Ku noi muut matkalaiset oli saanu sen loppuun juotua se viela halkastiin ja siita piti se hedelmaliha syoda. Odottelin kookoksen aromia, mutta ei ihan kuin mautonta rakaa olisi syonyt. Huh! Taitaa jaada loput kokokset syamatta talta plikalta.

Juna matka kesti. Siina sitten kulki taas kaupustelijaa sun toista. Koska me ollaan elamyksen metsastajia, me paatettiin ostaa yhelta kauppiaalta sellasta snack-purtavaa. Paahdettua riisia, sipulia ja chilitahnaa sanomalehtikupista. Olihan se maukasta. Aika moista. Sitten siala kulki niita teekauppiaita ja kenkinkiillottajia. Mua tosi paljon havetti kiillotuttaa kengat silla. Se kyyristeli siina mun jaloissa ja kiillotti mun kalossit. On meinaan nykky ku uudet. Ja kaikkein huvittavinta oli, et annoin sille 20 rupiaa (30 centtii) ja aija meni paniikkiin, ku sil ei ollu antaa mulle takas 15 rupiaa. Ja maa kun nimen ommaan halusin antaa sille niin paljon! Oli se si onnellinen, ku se lopulta tajus et haloo, ne on sille ne kaikki rahat!

No se junamatkoista, tai taytyy kai tahan viela todeta, etta mita ei intialaisesta junasta saa sita ei ihminen tarvitse!

Niin matkustimme siis maaseudulle, pieneen kaupunkiin Bankuraan (vain 50 000 asukasta). Nii sen rinnalla siis Huittinenki on isoCITY. Joo. Siella meita vietiin tosi maaseudulle, ihaniin kyliin, jossa oli savimajoja ja iloisia ihmisia. LML tekee toita niissa kylissa. Ekassa kylassa meille laitettiin kukkaseppeleet ja pidettiin tervetulojuhla. Se oli tosi kiva kokemus. Ja LML:n kautta koko kylayhteison ruokajarjestelma on saatu toimimaan vahan yli 1000 eurolla. Eli sinansa tosi vahalla. Jospa ihmiset vaan antaisivat omastaan, sita ratkaistaisiin maailmanlaajuisia ongelmia..

Ne kylat vei mun sydamen, sinne ku paasis tekeen toita. Ihanat savimajat palmujen katveessa. Lehmat kayskentelee rauhallisina, tipuja loikkii ympariinsa. Lapset nauravat. Uudehko kaivo keskella kylaa. Mies kyntaa peltoa harkaauralla. Rentoa rakkautta ilmassa. Se tunnelma oli sanoinkuvaamaton. Eika se kuvistakaan koskaan vality niin. Ikuisesti se on kuitenki tallentunu sydameen. Voi kumpa voisinkaan jakaa taman teijan kanssa..

Kokemuksia, kokemuksia.

taynna tulitusta.

Taalla oli tiistaina Diwali, valonjuhla. Juhlan viettaminen alkoi jo viime viikolla ja on jatkunu aina tahan paivaan asti. Raketeita naa kaverit ampuis iha mialinmaarin. Ei siina mitaan, jos ne ampuis sellaisia vaha pianempi aanisia. Ykski yo me meinaa herattiin viidelta aamulla jaatavaan pamaukseen. Ma olin varma, et ny on joku ammuttu tai jonkinsortin pommi-isku on aika lahella. Mut ei pikkupojat sita vaa meen naapurissa vietti Diwalia.

Jokaselle suomalaiselle on varmaa syysflunssa tuttu asia. Mutta etta Intiassakin siihen pittaa sairastua. Heti ku lampotila laskee alle +35c niin meikaplikka on si flunssakuumeesa. Argh. No eipa se paljon haitannu ku koko viikko oli lommaa (vaikka piti olla vaa tiistai). Tallaset jutut si kyrsii iha kympilla. Me tehaan tunteja, joita sitten ei ookkaan. Ja me kuullaan siita samana paivana. Sillo haluis vaan nopeesti Suomeen, ku siella homma toimii niinku pittaa.

Nelja viikkoo jaljella tata leikkia. Enha ma muuta oo ku leikkiny opettajaa. Ei mua voi vakavasti ottaa talla taidolla. Pah.

Eilen kaytiin Museossa ja Makkarissa. Mut eipa makkaristakaan saatu lihaa. Ei todellakaan. Museosta olis saanu, mut se ois varmaa ollu jokseenki sitkeeta ja kuivaa. Ties kuinka kauan ne elaimet oli siina seisonu. Ja ois voinu olla, etta haulikkosetat ei ois ymmartany, jos pikkusuomituristi ois lihan himon vuoksi rikkonu lasivitriinit ja haukannu leopartista palan :)

vain viisi.

Okei. Perjantaina me pakattii kamat ja lahrettii kohti bussistoppii. Sialta mee piti kuulkaas ettii bussi, joka veis meet ihanalle rantalomalle Luxushotellii. Nii, tiatty luvasa oli ensin vain viiren tunnin bussimatka. Loyrettii bussi, ja ahtauruttii sissaan. Bussi oli kylla tosi upea ja luxus (Isi, otin sulle kuvia siita.) Oli si meinaa nii pianet penkit etta oksat pois. Nii. Ja sit pyorittii vaha Kolkatasa keraamasa matkaseuraa, joten tunnin paasta lahtoajasta paastiin matkaan. Huh!

Matkan piti kestaa vain vaivaiset viisi tuntia (ja matkaahan oli alle 200 km..). Matkahan kestikin aika tarkkaan tuon, koska joka kylapahasen kohalla kuski pysaytti, sisaan astui kaupustelijoita ja uutta matkaseuraa. Matka ois voinut olla kohtalainen, mutta kuski piti valhetelematta toottia puolet matkasta pohjasa. Tootin aani oli kuin tu0mion pasuunoita olis soitettu. Ja ne ohtukset kapealla tialla..

Paastiin sitten Dighaan perille. Meilla ei ollu tiatookaan siita, misa meen hotelli on. Joten meen tayty yrittaa mettastaa taxia. No oltii nii pianel paikkakunnalla, et taxei ei ollu. Joten meen tayty ottaa pyorariksa. Ja kuski halus valttamatta tunkea meijat kaikki sammaan riksaan. Oli se aika
naky. Riisitikun kokoinen mies vetaa perassaan vain viitta hyvin syonytta suomituristia pehmeilla sorateilla. Sille miehelle me sit annettii vaha (tosiasiassa aika paljon) extraa.

Hotelli oli luxus. Uima-allas ja ihania valoja. Huoneet siistit ja kaikkee. Sit mentiin ravintolaan, ku oliha meille jo ehtiny nalkaki tullee. Meinaa siina sitten tilattiin. Oltiin ainoot asiakkaat, joten meita palveli vain viisi tarjoilijaa. Taytyyhan sita jokaiselle oma olla. Meinaa ei saatu ite ottaa leipaakaan eika ruokaa, ku aina joku liian piukoissa housuissa pomppiva pingviini ponkas paikalle. (ruoka ei ollut erityisen hyvaa.)

Aamulla herattiin. Vesihana taitaa vuotaa.. Katottiin ulos, ja todettiin: ei kylla se on taivas joka vuotaa. Meija tuuria, koko meijan rantaloman ajan satoi taukoamatta. No kylla me silti kaytiin meresa uimasa ja altaalla viatettiin aikaa. Melkein saatiin jo naimakauppoja alkaa tekeen paikallisten kans..

No onneks (ja onneks) loyettiin Kolkatan suuntaan bussi, joka mainoksessa naytti hyvalta. Lisaks matkan luvatiin kestavan ainoastaan KOLME TUNTIA. Varattiin noppeeta liput ja hypattiin koslaan. Siala oli kuulkaas makuupaikat ja kaikkee. No matka alko. Kun matkaa oli mennyt vain viisi tuntia (niin, matkanhan piti kestaa kolme tuntia!) alko sit pikkuhiljaa napsuun. Asiaa ei auttanut takana nukkuva mias joka HUUSI unissaa. Kysyttiin yhelta kanssa matkustajalta arvioo ajasta. "Tunti viala".. Kylla siina vaiheesa aloin nakkee punasta..

Paastiin sit perille. Kuus tuntia se otti. Ja eiku taxiin. Helpottuneina astuimme kotoisaan keltaiseen sardiinipurkkiin ja suuntasimme kohti IPERia. Oli sateen liukastama tia. Naemme kuinka sivulta kiitaa auto kohti meidan auton kylkea. Kolari ja vain viiden sentin paahan. No kuskimme vaisti taidokkaasti, mutta eipa katsonut eteensa. Ja johan tomashti.Se kolari ei jaanytkaan enaa minkaan paahan vaan toisen perasa oltiin. Ja meijan kuski vaa kaikesa rauhasa satti sita edella ajanutta. Aika lappa.

Perille kuitenki lopulta paastiin. vasyneina ja helpottuneina.

oho, onnistuin.

Tahan sita on tultu. Maa oon ollu taalla kuus viikkoo, ja nyt on sit onnistumisen kokemuski saatu, ja viala tunnista, josta mulla oli pelkkia kauhukuvia. Kauhukuvia siks, ku meinaa mun piti opettaa naisille spoken english - vaikka maa en ite osaa laisinkaan. No kuinka ollakkaa tehtii loistotunti, ja ne naiset si oppikki jottai. Tuli sellane Vau-fiilis, sellane et ny maa tiian, et miks maa taala oon..

Heti perraa meilla oli si mee projekti. Eli ryhma, jonka tarkotuksena o auttaa naisia loytamaa vahvuuksiaan ja parantaan niitten itsetuntoa. Vaha jannitettii, et miten se passaa tanne Intiaan, mutta hyvin se naytti sujuvan. Ne naiset nautti siita ja kerto jalkeen pai et ne oli aatellu ryhman aikana sellasii asioi, mita ne ei o koskaa enne aatellu. Siistii. Toinen onnistumisen kokemus. Alkaakohan taa menna kuitenki jo liian hyvaks? Mut siis oikeesti tuntuu, et loyettiin merkittavan tarkee idea meen projektille..

Mua on siis hirveesti turhauttaunu taala. Erityisesti ku suunnitellaa tuntei. Musta ei edellenkaa tuu englannin opettajaa!! Mutta onneks tuntuu, et aika o ny menny pikkasen noppeempaa. Ja tanaan me lahetaan rannalle. Ma aioin dippailla mun varpaita Intian valtamereen (Julia, tiatty varon haita) ja nauttia. Kun taalla sita ollaan, taytyy koittaa kokee mahollisimman paljon, jotta voin sitten pitaa teille 3 tunnin mittasen diaesityksen valokuvista, rakkaat ystavat!

Eli kyl taa tasta, tasa vaiheesa jo pikkasen alkaa olee positiivisuutta messisa.. Tosin kai sita jonkihn asteinen koti-ikavakin on. Eilen ku ois pitany ruveta nukkuu, nii me alettii laulaan joululauluja. ja ainahan sita jouupoyta jo siintaa mialesa. Etenki eilisen kokemuksen jalkeen. (Meen ohjaaja kutsu meet syomaan paivallista, ruuassa ei sinansa ollut mitaa vikkaa (eika se ollu ees tulista), mutta ei siina mitaa syotavaakaan ollu.. )

Vuorten valloitus.

Hirveesa hotelisa yot jai lyhyeks. Ekana yona herattii kolmelta, koska me oltii paatetty lahtee jeepilla Tiikerikukkulalle katsoon kuinka aurinko nousee vuorten takaa. Aika perus. Me ei juur oltu eilen kierrelty Darjeelingisa, eika me todellakaa tiatty mista jeepit lahtee kyseiselle kukkulalle. Perus finskituristit lahtee sakkipimeyden saattelemana metsastaan jeeppia. Onneks sentaan kuu mollotti taivaalla ja tahdet loisti kirkkaana. Eipa meen tarvinnu kauaa kavella ku jo meet bongattiin. Matka oli jannittava. Hurjaa kyytia pikkuteilla. Mutta kaikki se oli sen arvosta.

Oli pilveton taivas, nahtiin Nepaliin asti. Nyt vois melkei sannoo, et oon kayny Mt. Everestilla (onha mulla siita kutenki kuvia).. Ja se auringonnousu, se oli mieleton. Eika vasymys tuntunu missaa. Nautittii vaa kaikesta kauneudesta.

Sit lahettii tutustuu paivalla Darjeelingiin. Oli aika huvittavaa, kun perus vuoristokansa pukeutuu toppatakkeihin ja myssyhin, ja me perusturistit kaaritaan hihaa ylos, kun on sentaan kakskyt astetta. Ihan tuli sellanen suomifiilis, oli ku ois ollu Suomen kesa! Vuoristokansa oli ihanaa ja ystavallista. Oli meinaa upeeta naha intialaisia, jotka voi hyvin. Vuorilla elaimetkin voi paremmin.

Meen hotellinomistaja naytti meille kivan reitin, mika kantsii kiertaa. Perus aija sano, et siihe menee tunti. Aika haipakkaa sais kyl sivakoida jos sen tuntiin vetas. Reitille kuulu elaintarha, josa oli tiikereita ja lumileopardeja. PikkuTeija oli innoisaan. Sit reitin varrella oli teeplantaaseja, josta mukaan tarttu kuuluisaa teeta.. Jossain vaiheessa (kun viis kilsaa oli jo kavelya takana ja essa kohos aikamoinen kukkula, joka meen piti ylittaa) osa kaanty takas. Me tytot paatettii jatkaa. Oli upeeta.

Jossai vaiheessa, liian reunalla maa katoin alas. Eipa aikaaka ja mulle iski korkeenpaikan kammon poikanen. Ma hiihdin edella sika nopeeta ja muut tuli perasa ja halus pittaa taukoo. Ma vaan marssin etteenpain. Kun oltiin noustu monta kilometria tultiin puutarhaan. Meille huidottiin tyyliin menkaa pois. Me jatkettiin kuitenki maaratiatosesti etteenpai. lopulta oltiin suljettujen porttien eessa ja vieresa oli vartija haulikon kans. Kysyttiin vaa et: Darjeeling? ja kiltti mies avas portin ja hymyili. Sit eksyttii via keskustaan ennenku loyettiin hotellille.

Raskasta mutta sen arvosta. Teija shoppaili perustuliaisia. Ihan villavaatteita ja pashmiinahuivii. Sit lahettiinki jo takas. Jeepilla alas neulansilmamutkia, joista puolet tiasta oli sortunu. Huh! Mut ei ees pelottanu.

Tuli vahan shokki ku tultii takas kuumuuteen ja saasteeseen. Heti palattiin ruuan suhteen arkeen. Eli siis paatin, et kayn viel eilen ravintolasa, ku ei jaksanu ruveta tekee ite matkastressin jalkeen ruokaa. Tilasin sit kiinalaista kanaa ja cashewpahkinoita (varmistin kokilta etta ruoka EI OLE TULISTA!) no sain annoksen ja tulistahan se oli. Ei sita syomaan pystynyt. Yks haarukallinen ruokaa ja puol litraa vetta. Etta arjessa ollaan taas! Aiti, mulla siis tosiaan on rahaa ruokaan, mutta onni ei vaan ole ruuan suhteen myota. Kieli taalla hajoo, jos ulkona syo. Eika sita ulkonasyomista jaksa aina!

paljon pienuutta.

Joo. Eilen sitten oli elamani ensimmainen matka intialaisesa junasa. Odotukset ei ollu iha hirvee korkeella. Joten kun nain junan en ees jarkyttyny. Juna oli ku joltai kultaselta kuuskytluvulta. Tosin se oli varmaan kolmesataa metria pitka (ja ny en ees liiottele) ja kuinkas ollakkaa meen vaunu oli just laiturin toisesa paasa. No paastiin sitten sitten sinne ja meil oli oma karsina. Pian siihen ilmaantu yks valkonen lisaa, ja kuinka ollakkaa, se tytto oli myas Suamesta! Oli siina honttiolo. Meinaa niin mahottoma pitka juna ja satuttii si sammaa vaunuu ja vial karsinaa. No juna lahti si liikkeelle ja kolina oli samanlainen ku oltas just saapumasa Helsinkiin (rautatiesillan melua..) Mietin sit, et mitenkohan tulee uni, yojuna ku oltii valittu. No aluks siina oli sit ihmettelemista. Ihmetysta ei vahentany ollenkaan teekauppiaat ja krohom.. Niin tosiaan meen vaunuun tuli hieno leidi istuun. Itse tosin katselin leidin miesmaisyytta, mutta olinpa vaan hiljaa.. Pian siihen tuli kaksi muutakin upeaa leidia (ja pian kaikki kolme paljastuivat miehiksi) kauppaamaan itsestaan matkaseuraa. Yritimme vaan saada heijat lahtee. Ja kyl ne siita lahtiki.

Uni tuli tosin oli hiuka katkonaista. Ja hei Petri, nyt voin sitten kayda misa vessasa vaan, ku intialainen junan vessaki on kohdattu ja ihan kolmeen kertaan. Loppujen lopuks voi siis todeta, et oli mialetonta matkustaa junalla intiasa. Teen sen toistekin.

Niin ja se miksi matkustimme junalla New Jalpaiguriin oli se, et tahottii vuorille. Luultiin et saadaan suaraa Jeeppi sialta Darjeelingiin, joka on meen matkan maaranpaa. Eipa ollu nii yksinkertasta. Jouduttii eka tinkiin sikakaua et paastiin Siliguriin, josta otettiin hikinen pikkubussi 80 km matkalle Darjelingiin. No me nelja naista sit paastiin bussin takapenkille ja meil oli loikosat oltavat. Kunnes... Seuraamme liittyi intialainen poika. Leveiden takamustemme syysta han ei mahtunut ees istumaan kunnolla penkille ja sai haistella ja tuntea hikemme koko nelja tuntisen matkan ajan. (siis joo. 80 km ja nelja tuntia!!)

No matka oli hyvin jannittava. Katseltiin siina sitten alaspain (ja tarkemmin ajateltuna sita ei olisi pitanyt tehda.) Tuli paniikki. Kapea tie, kotterobussi, jaatava pudotus ja hysteerisen vasynyt suomituristi -> ei hyva yhdistelma. Soitin sitten paniikisa Petrille ja kerroin kuinka nyt pelottaa. Petrihan varmasti voi nyt auttaa.. Siina sitten rukoiltiin hiljaa mialesa ja heti tuli parempi olo. Tajusin, etta vaikka maa oon piani verrattuna naihin Himalajan vuoriin, niin ne ei ole siltikaan mitaan verrattuna Taivaan Isaan.

Hikisen matkan ja parin renkaan vaihdon ja satojen toyssyjen jalkeen paasimme perille. Sitten alkoi hotellimme metsastys. Kysyimme neuvoa ja saimme erilaisia neuvoja. Harhailimme sitten ympariinsa. Lopulta kuljimme ransistyneiden talojen valista ja loysimme hotellimme. Oikeestaan nytkyn ollaan lahemmin tutustuttu tahan rotiskoon ei sita voi hotelliksi kutsua. Rotanloukuksi lahinna. Vessa on hirvee, ovi on homeessa, lakanoihin en koske, suihkua ei oo. No ei taa ihan niin paha oo, mut ei taa hyvakaan oo. Syotiin kuitenkin hotellin ravintolasa ja se ruoka, se oli taivaallista! Ehka ma en kuihdukaan taalla, kun syon itseni nyt niin tayteen et jaksan silla sitten. Kun sialm ravintolasa istuttii ja nautittii ruuasta ja maisemista, tuli iha fiilis et oltas jossai perusalppikylassa. oli niin nastaa.

Kylla maisemat on upeita ja me mennaa aamulla, jos saa sallii, katsomaan auringonnousua. Sielta pitais nakya maailman korkeimmaksi tituuleerattu vuori, ja muita upeita maisemia. Sit kai pitas menna tikruja ja pandoja kattoo. Ihanaa.

Siis taalla on niin paljon pienuutta ittesa, etta iha itkettaa. Mutta ei tarvi itkee vaik on pieni, koska me ollaa suurisa kasisa.

rakkaudesta rikki.

Niin.
Taa viikko me tosiaan tyoskennellaan Aiti Teresan kodilla. Maanantaina mentiin kirjautumaan vapaa-ehtoisiksi ja tiistaina aloitettiin tyot. Me siis paadyimme lasten orpokotiin. PerusTeija ei ollutkaan tutkinut iha hirvee hyvi sita, et millasia lapsii sial on. Joten tuli meinaa yllarina et ne oli kehitysvammasii. Mulla ei oo minkaanlaista kokemusta hommasta..

No mentiin si sinne ja kukaa ei oikei osannu neuvoo meita. Hommahan pyarii lahes pelkastaan vapaaehtosten voimin. No seisottiin siina si tumput suarina eika tiatty mitaa. Tuli siina si sellane olo et sama kai se on seisonko taala vai IPER:lla. No joteski siita sit eksyttii kuitenki hommii. Loppujen lopuksi hommiahan oli. Aina lasten kaitsemisesta siivoukseen ja kaikkeen. No siala ku oli sen hetken ni tuli kylla sellane olo, et tekee tarkeeta hommaa. Lapset nautti meen seurasta ja muutenki huamas et oma panos on tarkee. Sit paivan paatteeks me paastiin syottaan niita lapsia. Jotku osas tiatty ite syya, mut ei kaikki. No joteski sit maa ja Maria jouduttiin vessarumbaan via syomisen jalkeen. (HUOM! seuraava teksti ja nain ollen myoskaan toiminta EI OLE AMMATILLISTA!!) Siis se kokemus oli ehka yks hirveimmista ikina. Nelja muksua vaansi siel torttuja ja viides tuli sinne. Silta yritettiin laskee alushousut, mut ei ehitty pissa tuli jo hameelle ja alushousuille. Tytot repee. yks lapsi heittaa sellasta hihkunaa ja klahmii mariaa likaisilla kasilla. YAK! Sit Intiasahan ei oo paperia, joten ne piti pesta. Eli siis taa yks kaveri oli vaantany ripulit, ja se haisi.. Kohta selvis miksi, sen ripulit oli sen paidalla ja selassa. PerusTeija tunkee lasta vaan hanan alle ja on lahella oksentaa. (HUOM! lapsi ei pysy paikalla. On aika iso, jo yli kymmenen). Kokemuksia kokemuksia.

Siis musta on tosi kiva oikeesti olla siala, kunha ei enaa tuu vessaepisodeja. Maa oon rikki, kun miatin et ne on hylatty ku ne on vammasia. Muutenkin tuntuu niin vaikeelta, ku haluis vaan rakastaa kaikkia, muttei voi. Ei voi sikskaan ku me ollaa tuol vaan viikko, eika haluu paastaa niita niin laheisiks.

Rakkautta. Rakkautta. On se kamalaa, ku pitaa matkustaa nain kauas huamatakseen, kuinka paljon rakastaa perhetta, ystavia ja laheisia. ja Suomea. Ma niin haluan Suomeen. Ei mulla oo hataa eika ees koti-ikava, mutta Kinkku tekis teraa. ja liha. ja salaatti. Ja kylmyys. Voi ma niin aina oon rakastanu kuumutta ja biitseja, mutta Petri nyt voit huokasta helpotuksesta. Goan jalkeen ei tarvi pikkaseen aikaan matkustaa kuumuuteen. !!

taysin turta.

Nyt sit tuli taydellinen turhautuminen. Maa oon sosionomiopiskelija, joten miks maa tuhlaan harjottelua opettamalla englantia? Ensinnakaa mulla ei oo sit minkaalaisia ei kielellisia eika pedagogisia valmiuksia siihe hommaa. En ymmarra miks Diak ylipaataan suosittelee tallasta kohdetta, ei oikee vastaa sosionomin tyonkuvaan. Sit tosiaa me joudutaan ostaa kaikki tarvikkeet ite (iha kuulkaas lasten papereista alkaen). Se on jollai tavalla tosi kornia. Mahan halusin auttaa ja nyt maa valitan kun mun taytyy ostaa muille jotai. Tosin on taa vaarin. Sitte. Harjotteluohjauksesta ei kannata ees puhua. Meinaa meen ns. ohjaaja vaan tyrskahteli epakohteliaan huvittuneesti, kun me (taas) mokattii meen tunnilla. Me mokataan harva se kerta, koska meita ei oo perehdytetty. Me ei tiieta lasten eika naisten tasoo. Me ei tiieta taala mitaa. Ei mitaa.

Eilen kastuttiin. Siis kaikisa lomaoppaisa sanotaa, et sadekausi loppuu syyskuuhun. Ja hei, kelakkaa eilen oli jo 2.10. Ja silti sato. Vartti meni, ja vetta oli nilkkoihin saakka. Se oli elamaa. Loppu paiva siina sita oltii marisa lumpuisa. Maa olin oikee pannu parastani - valkonen mekko ja kaikkee. Siina sitte valkosta dollarihymya tuijotettii viala enemma.

Oltii sit shoppaas eile (ja noi muut lahtee ehka tanaanki. Mua ei kiinnosta pomppia kahta paivaa perasin tungoksesa.) Huudot " Mam, veri goot leather. Veri tsiip prais" - kantautuivat uniinkin. No halvat hinnatha taalla on (nahan laadusta en niinka menis sanoo).. laukku kustantaa alta kaks euroo. Et joo. Sit yritettii eile menna sellaseen nahkatavarataloon. Luultii et se on ollu jo auki kaua, mut eile taiski olla sen avajaiset. Populaa oli pilvin pimein, eika kaikki paassy ees sisaa. Me paastii ja lahettii saman tian ulos. Ei sial pystyny ees hengittaan.

Eli sinansa kaikki on iha hyvi, harjottelu on vaa syvalta. Mut ens viikoks sinne aiti Teresalle, jos sial vaik kokis ittensa tarkeeks. :)

sarjetty sydan.

Eilen oltiin taas tutustumassa terveydenhuollonprojektiin. Lahettiin matkaan kello 11.20, vaikka tyontekijat olivat hyvinki tiatosia siitta, et meil pitas alkaa kello 12. Arvailtii siina, etta eipa paasta sillo alottaa, eika paastykka. No mut mentiin sit sinne terveysprojektiin. Sialla otettiin lapsilta hemoglobiinimittaus, ja taas niin alkeellisissa oloissa, etta huh! Eika siina viela kaikki. Eras lapsi pelkas hyvin paljon sita piikkia, ja huusi ku syotava. Sen aiti sattu sit olee sita vastasa. No poika ei sitten menny vapaaehtoisesti, joten aiti paatti tukistaa vahan lastaan. No huuto jatkui. Pojalta ei saatu otettua sitten sita hemoglobiinia, koska se huusi vaan. Aiti ei ollut tahan tyytyvainen ja antoi pojalle selkasaunan siina kaikkien nahden. Aitin silmissa oli tosi kiva ilme ja se anto vaan menna. Tuli tosi paha olo ja maa itkin. Ei sita voi ymmartaa, etta miten voi sillee lastaan kohdella.

Muuten taalla kaikki sujuu ihan hyvin. Tosin hivenen outoa on se, etta IPER oottaa, et me opiskelijat hankimme kaikki matskut, jos jotai extraa teemme (taalla sit extraa on esim. vesivarit, puuvarit..) Tosi outoo. Muutenki o vaha outo olo tan kaiken kerjalaisyyden keskella. kaikkialla vaan nakee sita kerjaamista. Miten sita osaa auttaa oikein, miten sita osaa antaa niille jotka apua eniten tarvitsevat. Raamatussa meita kehotetaan antamaan omastamme, eli ei voi vain kulkea ohi. Taalla tosin on tilanne, jos annat yhdelle, niin kaikki on sun kimpusa. Miten sita voisikaan tehda oikein?

Mun on jo pitkaa pitany kertoo mun sangysta: ei ole pelkookaan Maiju, et selka revahtas. Ma nukun olkipatjalla, eika se upota sillai ku ylistenrannan patjat.

Nyt sit on pari paivaa toita taas talla viikolla ja ens viikol alkaa ne hindupileet. Me mennaa sillo sinne Aiti Teresan kotiin, ja se jannittaa.

Vitsi, ku on saanu maileja Suomen syksysta, ni ihan sydanta sarkee. Taalla o lahemas 40 astetta eika ruskasta tietookaan. Mutta nailla mennaan.

Terveena takaisin. (toivottavasti)

Viela ollaan terveina. Vissiin siis ripuli iskee useimmiten viikon kuluessa. Maa oon siis toistaiseksi saastynyt silta. Ja toivon et edelleenki saastyn, silla tanaa oli yksi jarkyttavimmista mut mialenkiintosimmista paivista taalla olon aikana. Tanaa oli yksi mielenkiintoisimmista paivista.

Me lahdimme tutustumaan terveydenhuollon projektiin. Ajoimme asuinalueen lapi, ja pysahdyimme mahdollisesti vanhan navetan eteen. Piha oli kurainen ja saastainen. Hokkeli, joka ilmeisesti ajoi seka koulun etta laakarin vastaanoton asemaa oli hirvea ja haiseva. Lapset istuivat lattialla maton paalla. Poydan takana oli laakari kahden avustajansa kanssa. Lapsilla oli omat kansiot, joista kavi heidan terveydentilansa ilmi. Suurimmalla osalla lapsista oli alhainen hemoglobiini ja huono ravintotila. Lisaksi monella oli ihosairauksia, matoja, kuumetta..

Laakarin vastaanotto toimi niin, etta lapsi tuli kansionsa kanssa, laakari tutki lasta, mikali joku oli vikana annettiin hanelle laaketta vikaan. Esimerkiksi rasvaa pieneen minigrip pussiin tai yskanlaaketta omaan pulloon. Ei menisi Suomessa lapi. Etta toivon saastyvani sairauksilta, koska en halua nauttia laaketta minigrip-pussista. Ei vaan ohan taalla sitten kunnon sairaaloitakin, mutta taman halusin jakaa teijan kanssa. Se oli aika puhutteleva kokemus. Lapset ei tiia muusta, ja ne on onnellisia, et joku ees huomaa kipeen varpaan. Makin haluan huomata kipeen varpaan ja olla siina kuuntelemassa. Maa haluan et mun tyolla on merkitysta.

ehdi en.

Taalla ei siis ehdita. Mitaan ei voida tehda ajallaan. Aina vahintaan kymmenen minuutin viivastys. Tanaa oli neljankymmenen viivastys lahtoon. Silti kukaa ei tuu kiireella. Intialaisilla o kiire vaa liikenteesa. Siala taytyy painaa kaasua ja vaantaa pianesta valista, mut muuten voi vaa chillata. Elaimetkin taala vaan on. Koirat nukkuu keskella viisikaistasta katua ja lehmat marehtii roskia siala misa huvittaa. Hajoo kasetti.

Tyot on siis ny alotettu. Meijan pittaa opettaa lapsille englantia ja matikkaa. Se onki tosi mialenkiintosta ku ei o yhteista kialta. No eleet ja ilmeet kertonee sit paljon. Jeps. Lapset o kyl hellyyttavia. Ne on nii ihania. Sitten ku nakee, et ne tosissaa haluaa oppia, koska se on niiden ainut vaihtoehto. Naiset, joita myas opetamme, on ihan yhta innoissaan. Se on mieletonta nahda.

Meilla o vaa hirvee vahan tunteja pidettavana, joten turhautuu. Maa oon tottunu tekee hirveella hookilla montaa asiaa. Taa on opettelua. Opettelua myas siita, miten voi nauttia pienistakin asioista. Kaiken ei tarvi olla nii massiivista. Kaikki on yhta arvokasta. Kaikki ihmiset ovat yhta arvokkaita.

Intialaiset puvut, joita hirveella innolla ostimme, on kivoja. Luulen, et Julia sa erityisesti tykkaisit. Ja kaikki, joiden kans on puvuista puhuttu: Lahettakaa mulle tissienne koko. Ei taalla muuta tarvita :) Jeees, nyt vaan on pakko pitaa lankkarivaatteita.

Me ollaa Marian kaa jo tasa vaiheessa puhuttu Joulusta. Kilpaa unelmoitu, et mita me sit syyaan ja muuta. Oi rakas Suomi, perhe ja ystavat.. Julia, kirjoitin sulle kirjeen, yritan pistaa sen huomenna postiin. Saat sen ehka joskus, kun postimiehet jaksavat.

Taalla on siis opettavaista ja kivaa. Nakee kylla kurjuutta lahelta, mutta se opettaa! Opettaa siita, miten hyva Jumala on. Ja opettaa siita, miten pieni on ihminen. Maa opin joka paiva itsestani uutta, voi olla Isi etta Teija kiltisti jopa siivoaa kun se tulee Suomeen!! Oi miten hyvalta nyt tuoksuisikaan mantysuovalla hangattu lattia.. Taalla pestaan vedella. Likasella vedella. Etta ehka taa on hyva reissu sen suhteen, voitte sit kotona sanoa, et piti sita maapallon toiselle puolelle lahtee opetteleen siivoomista.

Ukkosta uskonnosta.

Joo. Taalla sataa, aina valilla. Sillo ku alkaa sade ihmiset sekoaa. Liikenne muuttuu entista kaoottisemmaksi, mikali vain mahollista. Sillo saa ihan pelata henkensa edesta. Tanaa meil o vappaata ja me tultiin kierteleen Kolkataa hiuka laajemmin. Luulin et me tultii keskustaa, mutta jotai ihme half-a-slummia taa on.

Hindukulttuuri taalla on ahistavaa ja saalittavaa. Sellasia ihme uhrausalttareita niille jumalille on joka paikasa. tuntuu iha sairaalta, et ne heittaa viimiset ruakansa niille jumalille toivoen parempaa elamaa. Ei kay. Tekis miali kayda vahan ravistelemasa niita ja toitottaa totuudesta. Ens kuun alusa taala Kolkatasa on jokku himmeet hindupippalot. Mialenkiintosta mutta ahdistavaa. Kuinka vaarassa sita ihminen voi ollakaan.

Eilen kaytiin tutustuus IPER:n sivupisteisiin. Se oli kivaa, ja ne lapset o ihania. NE kattoo meita sikana ylospain. Ma vaa yritan menna niiden tasolla, sano johtajat mita tahansa. Sit eilen me saatii tiataa tyastaki enemma.. Kuulostaa jannalta ja tosi mialenkiintoselta. Kunha vaa rohkastus ton enkun kans. Niin.. Sellasta.

Taalla ukkostaa, nyt sadekausi tosiaa kuitenki vetelee viimosiaan. Kohta alkaa paahde. Se o kivvaa. Ei tartte miattia, et sahkot menis nii paljo poikki. Vaikka ei se nykkaa oo via ainaka patkiny.

Mitas sit. Ilmotelkaa ittestanne, et ootte hengisa. Voi voi. Ei sillee hirvee ikava oo, onhan taalla Maria ja turvallisuutta luo matkaseurueen vanhempi pariskunta. Ne on melkeen ku aiti ja isa.

Kamalan kaunista.

Taalla sita ollaa. Te ootte varmaa kaikki ollu iha hirvee hualissanne ku musta ei oo kuulu mitaa. O meinaa ollu onkelmii tan nettii paasyn kaa. Eka naa koneet oli varattu, si ne ei toiminu.. Sit ne oli varattu taas ja ny o joku hikine pual tuntia aikaa, ku si alkaa tyat.. Argh!

Jees, taalla on kamalaa ja kaunista, yhta aikaa. Ihmiset on ihania, ne nauttii joka pianesta asiasta ja jaksaa aina hymyilla, etenkin meille lankkareille. Matka suju iha hyvi, ensi kosketus Aasiaan oli ne Delhin paljon puhutut valot keskella yata, ne oi sanoinkuvaamattoman kauniit. Sit jouduttiinki taksimiahen huijaamiks meilkei, mut joo.

Saavuimme Kolkataa ja yllari, meita ei oltukaa vastasa. Hah! uus orvon nakosta valkkarituristia keskella Kolkataa.Apua. Kun lopulta kuski saapui, aateltii et kaikki o hyvin. Mut eipa ollukkaa. Meen menopeli oli pollitty. Hienoa. Kaikki oliki taha mennesa sujunu liia hyvi.

No sikku saatii kyyti, ja paastii matkaa jarkytys oli suuri. Kuumuus loi kasvoille. Eika se kuumuus via mittaa. Se liikenne. Joku tuhat autoo yrittaa vettaa rinta rinnan. Sekaan via parit riksat, pyorailijat ja kavelijat. Jaatavaa! Joo ja sit se ymparisto. Kauniita palmuja ja vetta. Maisema oli taivaallinen. Hetken ajomatkan jalkeen se olikin jostai iha muualata. Ransistyneet rottelot ja paskaset tiat. Roskia ja likaa kaikkialla. Ja se haju. No hualimatta jaatavasta liikenteesta paasimme IPER:n perille. IPER sijaitsee keskella slummia. Siistia hei!

Kamppa oli aluks iha ookoo. Enaa se ei ole. Torakat ja sisiliskot vilisee. Ja Noh.. Aamupala tarjoilukin kuuluuhintaan: paahtoleipaa ja banskuja. Alkaa varmaa tulee korvista ulos. Ainii ja ne petivaatteet. Niista ei kannata ees mainita. Onneks oli omat mukana, tosin tanaa siivooja vaihtaa ne. Hyi allotys!

Joo ollaa tasa puuhattu kaikkee. Ostettu Indian clothes. ja me valkkarit pukeutuneita sellasii kaapuihin heratamme hiama huvitusta. Tosin tyontekijat IPER:ssa kovasti sanovat, etta se on vaan ihmetysta ja kunnioitusta. En tiia voiko siihen luattaa, sanoha IPER:n johtaja myas, et taal o iha turvallista liikkua vial vaik ysin aikaa. Ja paskat taal o sillo sakkipimeeta! Kerran tehtii se virhe et tultii vasta seiskan aikaa kotii (siis me kolme tyttoa). Ja oltiin meinaa paskat housusa. Se miks tultii nii myahaan johtuu siita, et me kaytii hankkiis paikalliset liittymat, ja se vei kaks tuntia!

Joo, ruuasta. Aluks kaytiin kiinalaisesa. Se oli kiva paikka, mutta toisella kertaa ruuassamme oli karpanen, joten se siita. Sitten menimme syomaan peri-Intialaista. Oli hyvaa. Joo ja kahvilla kaytii kans. Meinaa siis keskella slummia on sellane jattimainen lankkari Shopping mall. Siel on jenkkikauppaa, ja trendiparturia.. Nii siis sial kaytiin kahvilla ja ne ystavalisesti aina kyseli, haluaaks joku vaik Latten paalle kermavaahtoa jne. Eipa vaan tajuttu et ne vaahdot ja sun muut harpakkeet makso enemma ku ite kahvi. Et joo. Kahvilaan siis tarvasimme enemma ku ruokaa. Siis joo. ruoka on siis halpaa. Kuus henkee syo ja juo taal alle kymmenel eurol iha hyvi.

Joo, IPER on siis iso mesta. Lapsien ja naisten lisaks sial on terveydenhuoltoo ja paihdetyota... En sit via tiia, mita me tehaa. Maanantaina kai pitas alotella. Taa viikko on ollu tutustumista. Hyva nii, on taa nii erilaista, mut kai ma viihdyn.

tyhjää Täynnä.

Kylmääki kylmempi tuuli puhalsi eilen. Mää menin lentokentälle. Lährön tunnelmaa, siällä ihmiset juoksi mitä suurempien laukkujen kaa ees takas. Kaikki oli ku satua, erona vaan et se oli totta. Määki oisin halunnu saattaa mun pakatut laukut jo koneeseen ja lähtee mennee ilman hyvästejä.

Kuka on keksiny jäähyväiset? Ois paljon helpompi vaa lähteä, nii ei tulis ikävä. Silti mää vaan itte järjestelen jottai ihme pirskeita yhelle sun toiselle, lähinnä tiätty ittelleni. Kai se vaa on pakko. On se kiva nähä kaikkii kaverei, mut miks ne ei vaan vois lähtee messiin? Voishan hyväiset heittää sillee hollywoodtyylisesti ilman sen suurempaa, mut ei pysty. Ehkä musta ei ookaan näyttelijäks, ku mää paljastan liikaa ittestäni.

Mulla on nii outo olo: mää en tiiä johtuuko se siitä et mut on pumpattu täyteen mitä kummallisempii bakteereita vai mistä. Se voi tiätty johtua jostain muustakin. Itku. Kyyneleet valluu vaikkei oo hättää. Mää tiiän, mun on tarkotus mennä Intiaan. Jumala on mut sinne lähettänyt, jotta palat loksahtais kii mun elämäsä. Saanhan mää silti tuntea outoo oloo ja kaipuuta?

Mää en tiiä ootanko vai pelkäänkö enemmä. Se o nii erilaista. Se kurjuus lyä mua silmille. Mää oon olevinani nii pirun vahva, vaik oikeesti mää on nii herkkä. Siällä mun kuari murtuu ja jäljelle jää vaa tyhjä mää. Sitä soppii rukoilla, et Jumala täyttäs mun tyhjyyden oikeella tavalla. Ehkäki o vaa voimavara olla tyhjää täynnä, muutenhan ei muhu mahtus mittää uutta.

rooleista Rakkauteen.

Mää oon aina tiänny, et musa on jotain erityistä. Mää oon tosi vetovoimanen ja huikee. Aluks mää aattelin, et mun pitäs lähtee opiskelee teatterikorkeeseen. Sittemmin mää tajusin, et mun on kuiteski paras suunnata suaraa ulkomaalaisille markkinnoille. Ulkomaalaisesta elokuvatuatannosta kaikille tulee ekana miäleen Hollywood. Monien tarjousten ja pitkän harkinnan jälkee mää kuitenkin pääryin siihen, että mää en sinne lähe. Hollywoodelokuvisa on pelkästään paljasta pintaa, eikä sen syvempää ideaa.

Myähemmin mulle tarjoutu mahollisuus lähtee Intiaan. Intiaan- elokuvien mekkaan. Joo-o. Sinne täsä ollaan matkalla. Enää kaks viikkoo ja mun lahjat pääsee käyttöön..

Unelmista ja suunnitelmista hualimatta mää päätin hylätä tulevan tähteyden. Kyllä mun täytyy olla kuistilla. Ei vaan, tein sen vaan kansainvälisten suhteiden ylläpitämiseksi. Sillä jos mää olisin päätynyt Bollywoodiin, niiden tuotanto ja tulot olis moninkertaistunut, mutta näyttelijöiltä olis loppunu tyät, koska mää oon niin monilahjakas.

Vaik mää siis hylkäsin tähteyden päätin kuitenkin matkustaa Intiaan käyttämään lahjojani, tosin ihan toisenlaisesa kontekstisa. Määränpääni on Kolkata, yksi Intian suurimmista kaupungeista. Kuten ehkä te tiiätte, et yli pualet intialaisista asuu köyhyysrajan alapualella. Kristittynä ajattelin että lienee parempi, et mää lähen auttamaan kuin viämään niiltäkin, joilla on työtä ja tuloja. Eli elokuvatähden glamööri vaihtui auttajan arkeen.

Eli kahen viikon kuluttua ystäväni Marian kaa suunnataan meen askeleet IPER:n keskukseen, josa työskentelemme syrjääntyneidein naisten ja slummilasten parisa seuraavat kolme kuukautta. On siistii huamata kuinka sitä vaihtaa omat kangistuneet roolinsa rakkauteen. Ihan pyyteettömästi.

Tää blogi kertoo siitä, mitä mä näen ja koen sen matkan aikana. Erityisesti tää kertoo siitä, kuinka Jumala on lähettänyt meidät tekemään työtään mitä erilaisimmisa paikoisa.